
Kesälukioseura on järjestänyt suomen kielen ja kulttuurin kursseja vuodesta 1972. Kurssien tarkoituksena on tukea ulkosuomalaisten lasten ja nuorten suomen kielen taidon ja suomalaisen kulttuurin tuntemuksen kehittymistä.
Ulkosuomalaiskurssit samoin kuin Kesälukioseuran järjestämät kesälukiot sopivat hyvin myös Suomeen paluuta tekevien perheiden lapsille ja nuorille. Suomen kielen intensiivikurssi ja kesälukiot soveltuvat lähiopetusjaksoksi suomalaisen peruskoulun oppimääriä kotiperuskoulussa opiskeleville yläkoulu-ikäisille ja lukioon siirtyville nuorille.
Vuonna 2010 Kesälukioseura järjestää viisi ulkosuomalaisille lapsille ja nuorille tarkoitettua suomen kielen ja kulttuurin kurssia. Kurssit järjestetään ikäryhmittäin porrastetusti eri puolilla Suomea, ja ohjelma suunnitellaan kullekin ikäryhmälle sopivaksi. Kursseilla on ryhmän koosta riippuen 5–6 ammattitaitoista ja innokasta opettajaa, jotka vastaavat opetusohjelmasta ja pitävät huolta kurssilaisista.
Kurssien yhteisenä kielenä on suomi ja kurssilaiset jaetaan opintoryhmiin kielitaidon mukaan. Opettajat luovat kannustavan ja välittömän ilmapiirin, jossa jokaista rohkaistaan käyttämään suomea kaikessa kurssitoiminnassa omien taitojensa mukaan. Pienimpien leireillä suomen kieltä harjoitellaan leikkien, laulaen ja yhdessä puuhastellen. Nuorille tarkoitetuilla kursseilla opetus on teoreettisempaa ja keskittyy enemmän suomen kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan opetukseen.
Tervetuloa Kesälukioseuran ulkosuomalaiskurssille nauttimaan Suomen suvesta, tutustumaan uusiin ystäviin ja oppimaan uutta!
Suomen opetusministeriö tukee ulkosuomalaiskurssien järjestelyjä siten, että kurssilaisille jää maksettavaksi lähinnä majoitus ja ateriat. Kurssimaksuun sisältyvät opetuksen ja kurssimateriaalien lisäksi täysihoito, retket ja tapaturmavakuutus kurssin aikana. Jos kursseille osallistuu samasta perheestä useampi lapsi, yksi heistä maksaa täyden kurssimaksun ja muut saavat 30 euron sisarusalennuksen.
Vähävaraisten ulkosuomalaisperheiden lapsille ja nuorille voidaan hakemusten perusteella myöntää alennusta kurssimaksuun. Matka-avustuksia ei myönnetä. Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee liittää selvitys perheen taloudellisesta tilanteesta. Mukaan voi oman harkinnan mukaan liittää myös jäljennöksiä asiaan liittyvistä virallisista asiakirjoista. Hakemusten tulee olla perillä Kesälukioseurassa viimeistään 20.3.2010.
Kursseille haetaan kirjallisesti joko esitteen keskiaukeamalla olevalla lomakkeella tai täyttämällä hakulomake kesälukioseuran kotisivuilla. Kesälukioseura vahvistaa sähköisen hakemuksen saapumisen sähköpostiviestillä. Jos et saa vahvistusta, ota yhteyttä Kesälukioseuran toimistoon.
Hakuaika ulkosuomalaiskursseille päättyy 20.3.2010. Kursseille hyväksymisestä ilmoitetaan kaikille hakijoille kirjallisesti 15.4. mennessä. Mikäli hakijoita on enemmän kuin kurssille mahtuu, etusija annetaan ensikertalaisille ja paluumuuttajille. Peruutuspaikkoja kursseille voi tiedustella vielä kesälläkin.